Ideakoneen vahva kasvu jatkui
15.02.2012
Ideakone jatkoi vahvaa kasvuaan vuonna 2011 liikevaihdon noustessa reiluun kahteen miljoonaan euroon. Liikevaihto muodostui pääosin Kotisivukone–palvelusta, johon yritys on keskittänyt voimavaransa syksyllä tehdyn kansainvälisen liiketoiminnan alasajopäätöksen myötä. - Kansainvälisestä liiketoiminnasta luopuminen oli tietysti kova päätös, mutta fokuksen siirtäminen yksinomaan Suomen markkinoille ja Kotisivukoneeseen on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi. Meillä on Suomen markkinalla vielä hurjasti voitettavaa ja nyt kaikki resurssit voidaan kohdistaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi, Ideakoneen toimitusjohtaja Mikko Nurminen kuvailee. Ideakone uskoo kasvun jatkuvan myös vuonna 2012. Kasvun moottorina toimii hyvin kehittyvä ja kannattava itsepalveluliiketoiminta, mutta myös vuoden alussa markkinoille tuodut uudet Avaimet käteen –paketit, jotka entisestään laajentavat palvelun kohderyhmää. - Kotisivukoneen itsepalvelukonsepti on saanut erinomaisen jalansijan Suomen kotisivumarkkinoilla. Samalla olemme kuitenkin tunnistaneet, että moni yrittäjä ei halua tai ehdi toteuttaa kotisivujaan itse, vaikka Kotisivukone muuten heille soveltuisikin. Siksi Avaimet käteen –paketit ovat heille täydellinen vaihtoehto.”, Nurminen kertoo. Lisätietoja Avaimet käteen –paketeista
|