Tietokone -lehti nosti Ideakoneen lupaavimpien joukkoon
06.10.2010 
Tietokone –lehti nosti Ideakoneen Suomen kolmanneksi lupaavimmaksi IT-yritykseksi syyskuun numerossaan. Lehti esitteli kymmenen lupaavaa yritystä, joista ykkönen oli Habbo Hotellia pyörittävä Sulake.
Lehti kuvailee Ideakonetta seuraavasti:
”Ideakone on vasta viisivuotias yritys, mutta se on saanut paljon huomiota Suomessa ja Euroopassa. Yhtiön Kotisivukone-palvelulla (kansainvälisesti Moogo) yritys tai kotikäyttäjä voi rakentaa helposti omat kotisivut nettiin ja myös ylläpitää niitä.
Idean hienous on siinä, että sivujen luomisen ja ylläpidon palvelut on pitkälti automatisoitu. Ideakone voi palvella valtavaa määrää asiakkaita kohtalaisen pienillä kuluilla. Perussivujen hinnat ovat edulliset. Peruspakettien lisäksi tarjotaan laajaa valikoimaa lisäominaisuuksia ja –palveluja, jotka hinnoitellaan erikseen.
Ideakoneen liikevaihto nousi viime vuonna yli miljoonan euron. Kotisivukoneella ja Moogolla on rakennettu yli 200 000 nettisivustoa, ja kasvu jatkuu vauhdikkaana.”
|