Jari Parantainen, Kai Mäkelä ja Antti Kaikkonen tuomaroivat Kotisivukoneen kotisivukilpailua
04.03.2009 Kotisivukoneen järjestämään Paras kotisivu -kisaan voivat osallistua niin ammattilaiset kuin harrastelijatkin
Kotisivukone järjestää maaliskuussa 2009 Paras kotisivu -kilpailun. Sarjoja on kaksi, ammattilaisille ja harrastelijoille omansa, ja lisäksi yleisö valitsee oman suosikkinsa. Kilpailuun osallistuvat kotisivut toteutetaan Kotisivukone-palvelun avulla.
Tuomaristo valitsee osallistujien joukosta voittajat ja kunniamainintojen saajat, joiden toteuttamien kotisivujen joukosta yleisö äänestää oman voittajansa huhtikuun alussa. Tuomaristoon kuuluu eri alojen rautaisia ammattilaisia, kuten Noste Oy:n toimitusjohtaja, tuotteistaja Jari Parantainen, suursijoittaja Kai Mäkelä ja kansanedustaja Antti Kaikkonen.
- Etsimme aikanaan helppokäyttöiseksi tuotteistettua verkkosivujen ylläpitojärjestelmää osaksi omaa palveluamme. Päädyimme lopulta Kotisivukoneeseen. Olemmekin toimittaneet sen Noste-rynnäkkö-pakettiemme mukana suomalaisille suuryrityksille jo kymmeniä kertoja. Kokemuksemme ovat olleet erinomaisia, tuotteistaja Jari Parantainen kertoo.
- Haluaisin nähdä kilpailuun osallistuvilta mahdollisimman selkeitä, kikkailemattomia ja myymiseen keskittyviä sivuja, hän jatkaa.
Kotisivujen tekeminen Kotisivukone-palvelulla ei edellytä teknistä osaamista tai aikaisempaa kokemusta kotisivujen tekemisestä. Ripaus kilpailuhenkeä ja kokeilunhalua riittää. Ammattilaissarjan voittaja palkitaan Mac Book Air -tietokoneella; harrastelijasarjan voittajalle on myös luvassa kannettava tietokone.
- Yleisessä sarjassa kotisivujen muokkaus tapahtuu helposti Kotisivukoneen omilla muokkaustyökaluilla. Ammattilaiset pääsevät lisäksi muokkaamaan CSS-tyylitiedostoa ja voivat näin luoda näyttäviä sivustoja, Ideakone Oy:n toimitusjohtaja Mikko Nurminen kertoo.
Kilpailun esittelysivu ja ilmoittautuminen: www.kotisivukone.fi/paraskotisivu
|